top of page

Yleistä

​

Peli sijoittuu fiktiiviselle Nokten mantereelle ja sen lounaiskulmassa sijaitsevaan vauraaseen Brian kaupunkivaltioon. Yleisesti ottaen olosuhteet Noktessa ovat rauhanomaiset ja otolliset kehitykselle, kaupalle ja kulttuurille. Toki yksittäiset valtiot nahistelevat säännöllisesti keskenään aluerajoistaan, omistuksistaan ja elintilasta ja vuoristokansat kalistelevat silloin tällöin aseitaan mantereen pohjoisosissa, mutta isoja konflikteja ei mantereella ole koettu useaan kymmeneen vuoteen.

 

Magia on tunnettu ja hyväksytty resurssi, johon suhtaudutaan pääosin myönteisesti ja joka kulkee useimmiten käsi kädessä luonnontieteiden kanssa.

​

Jos pelin ajankohdalle haluaa löytää vertailupohjaa tosimaailmasta, voi sen ajatella hyvin karkeasti teknologian ja kehityksensä puolesta vastaavan 1800-lukua ja toista teollista vallankumousta, jolloin rautatiet, höyrylaivat ja teolliset työkalut alkoivat löytää paikkaansa yhteiskunnan keskiöstä. Pelimaailmassa magialla on merkittävät osuus teollistumisen kumppanina ja moottorina, ja sitä käytetään yleisesti etenkin virtalähteenä.

bottom of page