Seitsemäs tunti

Ei hän puhu siitä paikasta koskaan, vaikka kaikki alkoi sieltä. Ei hän sano sanaakaan huhunnälkäisille naapureille sisäpihalla, ei kauhutarinoita kärttäville lapsilleen iltasadun hetkellä, ei silloin tällöin pihaan ilmestyville vartioston harmaaviitoille - eikä edes minulle, jollei aamuyön syviä, rauhattomia hetkiä lasketa.

​

Tuolloin Kartano avaa vielä kerran ovensa ja tempaa hänet surulla, pelolla ja katkeransuloisella kaiholla silattuun seitsemään tuntiinsa. Olen toisinaan kirjoittanut ylös sanoja, joita hän sopertaa painajaistensa aikana, mutta aamulla hän kohtaa ne mykkänä ja päätään pudistaen.

​

Hän vakuutti minulle silloin, että koe kestäisi vain yhden illan. Kartano on kuitenkin piinannut meitä jo ihmisiän.